Idealfitin henkilökunta

 

Ansku:

Olen työskennellyt Hakaniemen IDEALfitissä tammikuusta 2011 lähtien ja tärkein tehtäväni on huolehtia, että meillä on kiva olla töissä. Ennen IDEALfitiä työskentelin kielenkääntäjänä sekä projektipäällikkönä valmennusyrityksessä.

Urheilijan tieni vei mm. ratsastuksen ja ringetten kautta jääkiekon pariin, jota ehdin pelata kotimaassa muutaman vuoden ennen siirtymistäni college- ja yliopistojäille Kanadaan. Suoritin Kanadassa kiekonpeluun sekä opiskelujen ohella aerobic-ohjaajan tutkinnon ja toimin kuntosalilla personal trainerin lisäksi myös ryhmäliikuntaohjaajana. Kuntosaliharjoittelu itsessään oli jo junnuaikoina olennainen osa kiekkoilijan treeniohjelmaa ja punttitreenin lisäksi tämän hetkisiin lajeihini kuuluu erilaiset jumpat ja lenkkeily.

Mikäli kaipaat apua laskutukseen, jäsenyyksiin ja ajanvarauksiin (hieronta ja akupunktio), olethan yhteydessä tai tönäiset (hellästi) treenaamaan tullessasi.

Puh. 050 376 1305 anne@idealfit.fi

 

Maiju:

Olen työskennellyt IDEALfit -kuntosaleilla toukokuusta 2011 lähtien vastaanotossa sekä hierojana. Urheilu ja liikunta ovat olleet aina lähellä sydäntä ja kiinnostus omasta sekä muiden hyvinvoinnista on kasvanut sen myötä. 
Ihmisen anatomia on mielettömän kiinnostava kokonaisuus, joten opiskellessani 
hierojaksi nälkä kasvoikin syödessä ja tulevaisuudessa aion jatkaa opiskeluja 
fysioterapian tai osteopatian merkeissä. 

Olen itse kokeillut ja harrastanut  hyvin paljon erilaisia lajeja laidasta 
laitaan: yleisurheilua, salibändya, tankotanssia, ratsastusta, joogaa,  
kickboxingia…Tällä hetkellä harrastukseni keskittyvät pääosin 
kuntosaliharjoitteluun ja juoksuun.

Jos koet tarvitsevasi apua lihashuollossa, haluat päästä eroon niska-hartia jäykkyydestä tai haluat muuten vain rentoutua hieronnan merkeissä, tule juttelemaan ja varaamaan aikaa.
Parhaiten minut löytää joko Hakaniemen tai Eiran vastaanotosta (:

maiju@idealfit.fi

Jenni:

Olen 24 –vuotias, Jyväskylästä kotoisin oleva fysioterapeuttiopiskelija. Olen valmistunut urheiluhierojaksi vuonna 2008 ja kyseisen koulutuksen yhteydessä kävin myös kuntosaliohjaajan kurssin.

Alun alkujaan olen höynähtänyt kuntosalimaailmaan mukaan vuonna 2003 
koripalloharrastuksen kautta. Koripallon perässä säntäsin säännöllisesti 
11 vuoden ajan. Nykyään säntään säännöllisesti puolivuotiaan 
labradorinnoutajani, Sulon perässä. Sulon kanssa sälhäämisen ohella olen 
erityisen tykästynyt pilatekseen ja kahvakuulailuun.

Harrastuksina ja kiinnostuksen kohteina minulla on liikunta, koirat, retkeily, luonto, matkustelu, veneily, hyvä ruoka, ihmiset, terveys, fysioterapia ja lukeminen.

Idealfitissä olen työskennellyt reilun 1,5 vuoden ajan. Autan 
mielelläni treenaamiseen ja fysioterapiaan liittyvissä asioissa!

jenni@idealfit.fi

Elmo:          

Olen 23-vuotias helsinkiläinen ja asustelen Kalliossa. Olen ollut Idealfitillä töissä vuoden 2011 alusta lähtien, mutta vietin kevään ja kesän Australiassa.

Olen pääsääntöisesti töissä Hakaniemessä ja toimin täällä oma-ohjaajana. Kuntosaliohjaajakoulutuksen kävin TrainerLab:lla.

Itse olen treenannut eri saleilla viimeiset 5 vuotta ja sinä aikana kerännyt tietoa eri ihmisten kokemuksista, alan kirjallisuudesta sekä itse oppimalla.

Olen nuorempana harrastanut jalkapalloa 7 vuotta ja uinut kilpaa 8 vuotta. Vietin myös puolisen vuotta nyrkkeilyn parissa.

Tällä hetkellä harrastuksiini kuuluu kuntosalin lisäksi lumilautailu, rullalautailu, surffaus (aina kun siihen vain on tilaisuus), uinti, musiikki, valokuvaus ja matkustelu.

Jos olet treeniohjelmaa vailla tai muuten vaan tarvitset apua treenaamiseen tai  ruokailuun liittyvissä asioissa, ole yhteydessä tai tule salille juttelemaan.

puh. 044 017 1715 elmo@idealfit.fi

Christa:

Asuin Italiassa 16 vuotta ja opiskelin valokuvausta. 
Tein koulun yhteydessä töitä ryhmäliikuntatuntien ohjaajana ja saatuani 
valokuvausopinnot suoritettua, siirryin yliopistoon lukemaan kieliä. 
Opinnot saivat kuitenkin väistyä kokopäiväisen ryhmäliikuntatuntien 
vetämisen tieltä. Tuntien lisäksi aloitin tekemään myös saliohjauksia, 
jotka ovat kuuluneet toimenkuvaani viimeiset 12 vuotta.

Aloitin työni IDEALfitissä kolmisen vuotta sitten ja kokemusta 
kuntosaleilta on nyt ehtinyt kertyä jo parisenkymmentä vuotta. Työhöni 
kuuluu saliohjauksien lisäksi Eiran salin vastaanotossa toimiminen.

"Mente sana in corpo sano." Olethan yhteydessä kaikki treenaamiseen 
liittyvissä asioissa!

christa@idealfit.fi

Juho:           

Olen 28-vuotias melkein valmis fysioterapeutti ja olen nyt aloittamassa kolmatta työvuotta IDEALfitissä. Työnkuvaani kuuluu vastaanoton lisäksi tuntien ohjaaminen ja harjoitusohjelmien tekeminen. Ohjaamani tunnit ovat tällä hetkellä Red Cord- sekä kahvakuulatunteja, joissa meno on aina reippaan hikistä!

 Treenaamisessa suurin intohimoni on kaikki kamppailuun ja funktionaaliseen treeniin liittyvä, jokajuontaa juureensa yli kymmenen vuoden kokemukseeni kamppailulajeissa. Päälajini on taekwondo, jossa suurimpia saavutuksiani ovat kultamitalit SM- ja PM-kisoissa sekä osallistuminen EM-kisoihin.

Treenikokemusta on tullut sen verran paljon, että ohjelmien luominen vaativammallekin harjoittelijalle onnistuu varmasti.

Kamppailulajien puolelta tulevaa treeni-intoani tasapainottaa fysioterapeuttinen osaaminen, jonka avulla osaan suhteuttaa treeniohjelmat eri tasoisille treenaajille. Fysioterapian avulla pystyn laatimaan kuntoutusohjelmat erilaisista vammoista kuntoutuville sekä kaikille, joilla on muita ongelmia vartalon toiminnan kanssa.

juho@idealfit.fi

    

Kaitsu:

Olen 26-vuotias yrittäjä ja asun tällä hetkellä Herttoniemessä. Olen ollut eri kuntosaleilla töissä 19-vuotiaasta lähtien. Aloitin kuntosaliohjaajaurani käymällä FAF:in eri koulutuksissa.

Aloitin Hakaniemen IDEALfit-kuntoklubilla noin 4 vuotta sitten omaohjaajan tehtävissä. Olen myös toiminut personal trainer-yrittäjänä lähes 4 vuoden ajan, joten jos kaipaat henkilökohtaista valmennusta esim. painonhallintaan liittyen tai vaikkapa voimaharjoitteluun kamppailulajeissa, autan mielelläni.

Aloitin kuntosaliharjoitteluni noin 11 vuotta sitten, joten ajan saatossa on mukaan tarttunut paljon ideoita eri treenimetodeista.  Halusin lisähaasteita omaan harjoitteluun ja niinpä aloitin viime vuonna vapaaottelutreenit, jotka yhdistin säännölliseen kahvakuulatreeniin. Tarkoituksenani on myöhemmin siirtyä Brasilialaiseen juijutsuun.

Jos haluat ravinto-ohjelman, tehokkaan kahvakuulatreenin, kiinteyttävän kuntosaliohjelman tai joka viikkoisia personal trainer-tapaamisia, ole yhteydessä tai tule vetämään hihasta salilla ollessasi

Puh. 044 502  1070 kaj@idealfit.fi

 

Maarit:

Olen Pohjanmaan lakeuksilta IDEALfitiin elokuussa 2011 siirtynyt fysioterapeutti. Fysioterapiaa minulla on takana 20 arvokasta vuotta. Olen myös jo vuosien ajan työskennellyt vammaisyleisurheilun maajoukkueen fysioterapeuttina. Fysioterapian lisäksi hieron, toimin personal trainerinä sekä ohjaan erilaisia ryhmiä  vauvasta vaariin.

 Minulla on takana aktiivinen urheilu-ura yleisurheilussa, painonnostossa, sisäsoudussa ja fitnessissä.
Ensimmäinen kosketus kuntosaliin oli jo ennen kouluikää, jolloin toimin lisäpainona jalkaprässissä. Tämän jälkeen kuntosalitreenit ovat kuuluneet elämänrytmiin.  Nyt Helsingissä olen aloittanut kaksi uutta harrastusta, melonnan ja kelkkakiekkon.

Pistetään kivut kuriin ja nähdään salilla !

Puh. 044 502 1079 maarit@idealfit.fi

 

 

Kirjaudu TWIDiin
Sähköposti:

Salasana:


Salasana hukassa?

Voit vaihtaa salasanasi syöttämällä sähköpostiosoitteesi tähän. Salasanan muutos tulee voimaan vain klikkaamalla sähköpostissa tullutta linkkiä.




Päivän kysymys
Kestääkö saliharjoittelusi alle tunnin?